Viime viikkoina on käyty hyvää ja tarpeellista keskustelua siitä, pitääkö kaupunkiluontoa ja puistoja hoitaa kuin metsää. Avohakkuut järkyttävät mm. Rastilassa. Kati Vierikko kumppaneineen kysyi viisaasti HS:n mielipidekirjoituksessa: Miksi kaupunkiluontoa pitää hoitaa kuin talousmetsää? Kaupunkiluonnon metsänhoitotoimien tarpeellisuudesta, laajuudesta ja järeydestä keskustellaan eduskunnan kansalaisinfossa 8.5.
Miksemme huomaa yksittäisten puiden, virkistyslueiden ilmeen ja käytettävyyden merkitystä kaupunkilaisille? Onko se muka haihattelua ja piipertämistä? Eikö luonto voisi olla historiaa ja kulttuuria siinä missä vanhat rakennuksetkin?
Myös Lääkärinkadun puistossa, josta Keskuspuisto on aina Tullipuomin kohdalla alkanut, on kova koura käynyt korjaamassa kuivuneiksi luokiteltuja puita. Kävin tutkimassa “tukkipinot” kaatamisen jälkeen ja voisin vannoa, että joukossa oli täysin elinkelpoisia tapauksia. Meheviä vielä, ei turvallisuusriskejä.
Ennen alueen tunnisti heti Keskuspuiston osaksi. Nyt kun katson alastomaksi jäänyttä kalliota ja sitä ympäröivää nurmikkoa, huomaan ettei puisto enää yhtään näytä keskuspuistolta. Se näyttää asuinalueen pihalta. Ja asuinalue siihen on uhattu rakentaakin.
Tässä kuvassa puut ovat vielä tallella. Minulla on niitä kova ikävä.
