Kukaan tuskin yllättyi talouden alamäestä. Mehän näimme, miten amerikassa asuntoluottoja myytiin ja ostettiin vastuuttomaan tyyliin, mehän seurasimme läheltä, miten omia tehtaitamme alettiin taas sulkea ja väkeä karsittiin vaikka firmat tuottivat voittoa.
Kyllä ois siepannut jenkkilässä ottaa ensin asuntolaina, sitten yrittää epätoivoisesti saada omaa taloaan myydyksi ja lopuksi kuulla, että oma laina on myyty ties minne. Vielä jos ois ollut oma yritys ja talo panttina, nurin vaan ja onnea. Tässä alkaa varovaisinkin innostua vuokra-asumisesta. En ymmärrä, miksi vuokra-asumista karsastetaan mm. Helsingissä, kun monesti muissa maissa kaupunkien keskustakämpät ovat himoittuja vuokra-asuntoja.
Me kuulimme sen omistavan kansanosan argumentoinnin iltauutisisssa, että nyt jos koskaan on tämä tehtävä vaikka voittoa on kertynyt rutosti, koska kysyntä hiipuu ja pitää erikoistua kapeammalle sektorille, ja että eläkejärjestelyihin pyritään ja moniosaajat ovat maan tulevaisuus ja uudelleenkoulutusta pyritään tarjoamaan. Nämähän ovat kaikki tuttuja laman merkkejä tai ainakin muistoja herättäviä varoitussignaaleja. Mehän elimme kaikki sen 80-90-vaihteen eli ei mitään uutta auringon alla.
Voi siis olla, että taivas putoaa niskaan ainakin osittain, mutta kenen niskaan ja millä tavalla? Ne, jotka tietävät, mitkä asunnot, osakkeet ja hyödykkeet halpenevat ensin ja minkä arvo säilyy, kysyntä nousee ja milloin, ovat vahvoilla. Talouden alamäki on keinottelijoiden herkkupuoti. Ostetaan kun on halpaa, samaan aikaan kun mökinmiinat hädisssään myyvät pois ainoat osakkeensa, että jäisi edes jotain annettavaksi tyttärille. Kun elämä ei itsellä ole parista pennosesta kiinni, ostetaan mökinmiinan paniikissa myymät osakkeet ja jäädään tyytyväisinä odottelemaan hyviä aikoja ja rikastumista.
Miten käy asenteiden? Perussuomalaiset tekevät gallupien mukaan rakettimaista nousua kuntapolitiikassa. Puheenjohtajan omalaatuinen populistin charmi puree, koska politiikka on tylsää. Ihmiset kaipaavat selkeitä puolustajia ja kovaäänisiä vastustajia. Toisaalta ja toisaalta -monologit turhauttavat ihmisiä, joiden olo on muutenkin nyt epävarma ja huolestunut. Poliitikkojen pitäisi kertoa itselleen, ketä oikeastaan edustavat. Hallitusta, puoluettaan, itseään vai kansaa. Kun mitä suurimmalla todennäköisyydellä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, kapinahenki nousee ja asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Myös demarijohtajan toverillisia puheita ja mediasäihkettä seurattuani uskon, että suomalaisesta politiikasta voi irrota jatkossa taas enemmän populismia ja provokaatiota kuin pitkään aikaan. Se on samaan aikaan sekä rasittavaa että piristävää. Toisaalta ja toisaalta 
!
Entä herättävätkö tiukkenevat olot katkeruutta paitsi rikkaita ja yhä rikastuvia myös maahan muuttavia kohtaan ja jyrkkenevätkö asenteet meilläkin? Mennäänkö jatkossa takapakkia monikulttuurisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan vankentamisessa? Suomessa voidaan hyvin, mutta kuitenkin nykyistä vaikeammat ajat ovat edessä. Vaikeina aikoina solidaarisuus on koetuksella. Miten käy kehitysyhteistyömäärärahojen?
Jokainen ääni maahanmuuton lisäämistä vastustavalle ehdokkaalle on pois peruspalvelujen laadusta, tasa-arvosta työelämässä, jatkuvuutta ja turvaa luovasta oikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja lasten oikeudesta nauttia huolettomina rikkaan monikulttuurisesta ystäväpiiristään. Ihmisten vahva tuki potkut saaneelle Johanna Korhoselle antoi uskoa siihen, että yhdenvertaisuudella ja ennakkoluulottomuudella on meillä tiukasti ja moninkertaisesti lunastettu hyvä asema. Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhat taas herättivät pelon, sillä olemme edelleen liian varovaisia toimimaan reippaasti huomatessamme että toista kiusataan, että hän voi huonosti, että hän käyttäytyy omituisesti. Vaikka talous olisi kuralla, mutta yhteisöllisyys, rohkeus ja vastuullisuus säilyisivät, meillä ei pitäisi olla mitään hätää.
