High School Musical

Luovuttuani kuntavaaliehdokkuudesta, minulle on jäänyt ryhtinaallisesti aikaa ja halua nauttia tästä kauniista syksystä. Töiden jälkeen on voinut mennä kotiin, tyttö on ehtinyt maata vatsani päällä mielin määrin, olen kokannut, laulanut ja ulkoillut. Elänyt Ehtien. 

Yksi tämän syksyn piristysruiskeista on ollut Helsingin Kaupunginteatterin High School Musical Peacockissa. Kävin katsomassa sen 9-vuotiaan poikani kanssa. Jännitin etukäteen, olisiko musikaali poikani mielestä liian lässy, tyttömäinen kikattelu josta ei saa otetta.

Pojan löysä takakeno muuttui aktiiviseksi etunojaksi heti, kun musiikki alkoi. Energia ja valo räjähtivät esiin ja koko sali jammaili mukana ihan kiitettävästi suomalaiseksi jörrikkäyleisöksi. Ihanaa! Kevytmielistä, ei-vakavaa, jenkkipurkkaa, lahjakasta laulamista ja tanssimista, hyvää mieltä, ei kaurismäkeä mailla halmeilla, ei mitään järkevää – vain kivaa älyvapailua.

Väliajalla siemailtiin kuohuvaa ja Pommacia. Miltäs vaikuttaa? Ihan jees.

Loppuaplodien jälkeen kysyin uudelleen. “Tää oli sellanen, jonka vois käydä katsomassa vaikka kuinka monta kertaa!” Sanoin tiukan ein. Kiitokset Marcolle, tuolle suomalaisen viihdemaailman ilon viljelijälle siitä, ettei hän palkannut 40-vuotiaita kankeroita esittämään 17-vuotiaita lapsosia. Kuten suomalaisessa teatterissa yleensä tehdään. Maski päälle ja menoksi. Tällä kertaa jotain parempaa.

Ja onneksi on Johanna Korhonen. Suomen kansa on yllättänyt myönteisesti tuomitessaan yksiselitteisesti Alma Median ja Lapin kansan päätoimittajan idiootteilut. Hyvä, me!

Stop Tykkänään

Onneksi Tapio hermostui lautakunnan kokouksessa. Muuten Stop töhryille -kamppista kritisoiva (ja osin kiittävä, kauhistus) kansalaiskeskustelu olisi ollut kokonaisuutena huomattavasti lauhkeampaa ja jäänyt vähemmälle huomiolle.

Stop töhryille on hyvä kampanja yhdessä mielessä: Se tuo mieleeni kultaisen kahdeksankymmentäluvun fiilikset. Helsinki oli aina sateinen eikä nuori päässyt mihinkään sisään. Ilmapiiri oli sellainen, että kadulla maleksiva nuori on joko rikollinen tai syrjäytynyt. Ei nyt aivan ulkonaliikkumiskielto-tunnelmissa, muttei kaukanakaan.

Joimme Piatossa yhtä teekupillista pari tuntia, tai siihen asti että meidät heitettiin ulos. Kiipesimme aitojen yli, koska portit oli sen ikäisiltä suljettu tiukasti. Kotiin siitä, kakarat. Värjöttelimme Stokkan lipan alla ja hiippailimme varovaisesti Steissillä, koska kahvilakulttuuri ei vielä ollut herännyt eikä meitä huvittanut olla Forumissa, kaupungin ainoassa kauppakeskuksessa. Piirtelimme tusseilla bussissa selkänojiin ja siltojen alla betoniin, koska aina ei jaksanut tupeerata tukkaa pystyyn ja tehdä itse reikiä korviin, eikä syödä valuvaa kakkutaikinaa tai yrittää polttaa tupakkaa.

Ja joka puolella Helsingissä tuntui olevan vartijoita. Heti kimpussa, kun parit humoristiset pantomiimit heität Yrjönkadun läpikulkukäytävässä. Kiroilevat nuoret virkaintoiset klopit pelottelivat eivätkä katsoneet silmiin. Ja jos poikkesi asfaltoidulta alueelta vähän sivummalle, tuli tunne kuin vankilasta karkaavalle: Kohta valonheitin osuu meihin ja se on menoa.

Näihin mielikuviin ja kasaritunnelmiin. Stop töhryille -kampanja on surkeasti epäonnistunut ja se voidaan ja  kannattaa korvata järkevällä, neuvottelu- ja yhteistyökykyisellä porukalla. Portit auki niin valtuutetuille kaikenmaailman seminaareihin kuin nuorille päättämään itseään koskevista asioista. Jos Stop töhryille -kampanja on alkanut edustaa joillekin nuorille aikuista ajattelu- ja toimintamallia, melkoinen mielikuvaurakointi odottaa  aikuisuuden kunnian palauttajia.

Ihan hyvä, kirkko.

Kelpo televisioilta. Ensin homojen ja lesbojen adoptio-oikeutta jyrkkäjunttana vastustanut amerikkalaisbönatsu kipuili tiensä läpi 30 päivän sateenkaariperheessä ja sitten uutisissa kerrottiin, että kirkko on päättänyt hyväksyä lapsiperheen sisäisen adoption myös sateenkaariperheissä.

Ihan hieno homma. Pientä edistystä jo. Itse ihan tykkään kirkosta vaikka käyn siellä useimmin ainoastaan viemässä kynttilän äidille tai mummille ja vaikken kirjoitakaan kirkkoa isolla kuten kirjoitan Jumalan. Silti edelleen mietin, miksi meillä on niin jähmeä ja perinteisessä mielessä körttijönkerö kirkko, että naispappeuskin vielä kaihertaa joidenkin pappien sieluja ja homoparien siunaaminen ei monilta luonnistu, ei sitten millään.

Miksei suomalainen kirkko halua olla yhdenvertaisuuden ja hyväksynnän edelläkävijä ja näyttää mallia muille hitaille oppijoille? Onks tää joku kansanluonnekysymys, että kehitetään osia mars-luotaimiin jotka ovat todellisuutta vasta tulevaisuudessa, muttei haluta katsoa inhimillistä, todellista elämää silmiin? Ei haluta nähdä rakkautta siellä, minne sen ei itse haluta löytävän. Itse ja itse. Ihmisten omahyväisyydellä ei näytä olevan rajoja.

Ehk mä oon huonolla nipotustuulella vain siksi, että mansikat loppuivat. Tai ehkä mua kyrsii se, miten kovaa pojalle oli jäädä heti tokana koulupäivänä kotiin keuhkoputkentulehduksessa. Sitkeesti kohti huomista.

Kerkko Koskinen voitti Euroviisu-karsinnat

Kerkko oli Suomen Euroviisuilujen voittaja. Vuokon ja Mikaelin piisit olivat parhaat. Piste.

sätkynukke-kalkkuna ja sen kaverit

Sätkynukke-kalkkuna esittää vuoden 2008 Euroviisuissa kappaleen Irelande Douze Pointe. Lause on totisinta totta ja sisältää vakavaa yhteiskunnallista kritiikkiäkin. No, okei, ei ehkä yhteiskunnallista.

Irkkukalkkuna protestoi piisillään Euroviisujen naapurisopuun perustuvaa pisteiden jakamista. Tosi huvittavaahan se onkin, kun ruotsi-suomi-norja-viro tms. porukan yhteistyöstä on kiinni, kuka saa järjestääkseen seuraavat viisut. Mutta huvittavaa kuuluukin olla. Ja yhteistyö on kivaa. Ja irkkukatkeruus on ärsyttävää, koska kaikki muistavat miten Irlanti voitti raivostuttavasti viiaut kolme kertaa peräkkäin. Hei, Irkut, ei aina voi voittaa, eikä etenkään sellasella naiivilla kukkaisviisulla, jonka esititte Helsingissä.Aionkin protestoida sätkynukke-kalkkunan esitystä heilumalla viisufinaalin eturivissä pukeutuneena erakkorapu-kumikaapuun, jossa helmeilevät irkkulipun värit ja jonka kotilosta kaikuu veikeänrytmikäs viuluviikarointi. Mutta tietysti vain, jos kari tapsa esiintyy Suomen edustajana piisillä Olen Kari Euroopasta ja rakastan teitä kaikkia – kulkekaa kanssani kohti uuden ystävyyden kirkkainta rakkauden euroaamua.

Sillä viisut on kivat ja niitä vastaan protestointi on kivaa ja protestointia vastaan protestointi on kivaa. Pääasia on kivuus.

Madventures, version women

Miehet ovat eteviä keksimään, miten hauskan harrastuksen voi muuttaa pätäkäksi. Madventures-ukot matkustelevat (ja syövät apinanaivoa ja heittelevät koiran päätä)maailmalla tv-yhtiön laskuun, samalla konseptilla idiootteilevat myös Pohojanmaan Häjyt, nettinörtit kehittävät maailman parhaan pelin ja käärivät miljoonia dollareita, kokkigurut tuppaavat julkisuuteen ja muuttavat brittien ruokailutottumuksia käsi kädessä kuningattaren kanssa ja elävät happily ever after. Sitten ovat autonrassaajat, mikroautoilija-formulastarat, leffantekijät, jääkiekkoilijat, rockbändit…

Välillä tuntuu, että pikkupoikien harrastukset ja haaveet ovat helpommin sellaisia, että innokkain voi luoda niistä rahakkaan uran. Ja tuntuu myös, että pojat luottavat kykyihinsä ja menestymisen mahdollisuuksiinsa vakaasti, jopa jääräpäisesti. Eivätkä liikaa välitä muiden mielipiteistä. Ja osaavat verkottua keskenään ja luoda uudenlaisia “cyberyhteisöjä”. Minusta se on lohdullista; enää ei tarvitse jauhaa suomalaisten miesten heikosta itsetunnosta, eihän.

Nyt naiset mukaan tekemään asioita, joista voi  sekä nauttia että hyötyä. Paitsi, että mekin voitais enemmän luottaa itseemme rokkareina, kokkeina ja elokuvaohjaajina miesten rinnalla, meidän kannattaisi luoda paljon uutta ja omaa. Nostaa agendalle jotain muutakin meitä aidosti kiinnostavaa liiketoimintaa kuin naistenlehtibisnes ääliövinkkeineen. Luoda uutta, haistella heikkoja signaaleja, tehdä niistä ilmiö, menestyä hauskanpidon avulla.

Tämän päivän tytöt, jotka harrastavat ja osallistuvat monipuolisesti, ovat aktiivisia ympäristönsä tarkkailijoita, kyseenalaistavat vanhat roolimallit, uskovat omaan luovuutensa ja tekevät yhdessä asioita joista nauttivat, ovat huomisen supersankareita.