Dilemma on tämä.
Minusta suuret kauniit sillat ovat aivan upeita. Samoin raitiovaunut. Pidän sellaisesta kaupunkilaisesta elämäntavasta, jossa kiskot kolisevat, ja maisema on paikoin urbaani, paikoin vehreä. Meri on paitsi ensimmäinen nimeni myös suuri rakkauteni. Nämä kaikki asiat yhdistyvät Kruunuvuorenrannan sillassa.
Inhoan tunneleita, maanalaisia tai merenalaisia myyräkäytäviä, joita Helsinki on pullollaan. Kun sataa, kastutaan mielummin. Ja kun kuljetaan, katsellaan samalla maisemia. Myönnän potevani klaustrofobiaa ihan oikeastikin enkä vain idealistisista syistä.
Mutta. Laajasaloon vievä silta herättää vielä paljon kysymyksiä. Eikö tarvittaisi ympäristövaikutusten arviointi, kun hanke on näin mittava ja aikomuksena on rakentaa penkereitä? Onko lähtöpisteen välttämätöntä olla Tervasaaren kupeessa? Miksei Hakis-Sörnäinen-suuntaan päin? Miltä Tervasaari, Krunikan ainoa viheraluepläntti, oikeasti näyttää tulevaisuudessa? Olisiko vesiliikenne-vaihtoehto ollut parempi? Veli-Heikki Klemetti sanoo KYLLÄ ja saa muutkin ajattelemaan.
Mä uskon, että silta tulee näyttämään hyvältä, koska kauneudesta puhutaan jo nyt – mikä on Suomessa, tässä pinkki betonilaatikko keskellä peltoa = ihana kauppakeskus -maassa jo aikas erinomainen suoritus. Ajattelen kuitenkin, että Tervasaari on pöhkö lähtöpiste. Mietin jo puolihuolissani ja puoli-innoissani, miten viihtyisä kevyen liikenteen kaistasta lopulta tulee, kuinka tuulinen, kuinka kapea, kuinka turvallinen, kuinka kaunis silta saadaan.
Aihetta ja siihen liittyvää kirjoittelua seuraneenna:
Oheisessa linkissä kuva Tervasaaren penkereestä http://lh3.ggpht.com/_PNC0nGS5iIk/SH-nclDxEfI/AAAAAAAAAjY/qGhrR2X9nQU/DSCN0070.jpg
Jos noiden parkkipaikkojen tilalle on ratikkakiskot, niin onko se nyt niin hirveä asia?
Jos vesiliikenteen ongelmallisuus tuntuu oudolta, niin suosittelen mielikuvaharjoitusta. Olet lähdössä Reiherintieltä ja menossa vaikka Stockmannille. Malliin ratikka: kävelet pysäkille, odotat, hyppäät kyytin ja jäät pois Stockalla. Mallin vesiliikenne, kävelet pysäkille, odotat, nouset bussiin, kävelet laiturille, odotat, nouset lauttaan, kävelet laiturilta ratikkapysäkille, odotat, nouset ratikkaan, ja olet Stockalla. Jälkimmäinen vaihtoehto ei myöskään todellakaan ole HKL:lle halvempi, kuin korkeintaan sitä kautta että se kerää huomattavasti vähemmän matkustajia, joka tuskin on tarkoitus.
Klemetin viimeisin ratikkalautasta menee jo komedian puolella, kts. esim. http://jlf.fi/f20/1275-laajasalon-raideyhteys/index33.html#post57718
Tervasaari mietityttää kyllä minuakin, mutta lähtökohtaisesti pidän hanketta todella positiivisena. On nimittäin aika historiallista, että uuteen kaupunginosaan rakennetaan joukkoliikenneväylä, joka on aivan oleellisesti lyhempi ja nopeampi kuin autotie samaan kohteeseen.
Vesijoukkoliikenne on kaunis ajatus, mutta lauttojen päästöt matkustajaa kohden ovat henkilöauton luokkaa, joten ympäristömielessä hyöty olisi aika vähäinen.