Punanaamaministerin kehnot aplodit

Lapseni kävi laulamassa maan hallitukselle ja kutsuvieraille pirskeissä. Minusta se oli jännittävää ja kysyin, millaista oli. – Laulettiin ja siinä se sit olikin ja tultiin pois.

Kysyin, millainen se paikka oli. – Joo, tosi hieno.

Kysyin, miten kuulijat reagoivat kuoron esitykseen. – Tosi huonot taputukset. Ministeri (X) seiso punaviinilasi kädessä ja sen naama oli ihan punanen eikä se pystyny kunnolla taputtamaan paitsi kämmenselkään eikä siitä tuu melkeen mitään ääntä. 

Kysyin, saitteko kuitenkin kehuja ja kiitokset. – Se ylipäällikkösihteeri tai se tyyppi kutienkin sano kiitos että tulitte laulamaan ja sit me saatiin kynät ja heijastimet.

Kysyin, oliko hyvä keikka. – Joo mut oli kivempi se jossa laulettin yöpuvuissa koulussa.

Sporalla Laajikseen

Dilemma on tämä.

Minusta suuret kauniit sillat ovat aivan upeita. Samoin raitiovaunut. Pidän sellaisesta kaupunkilaisesta elämäntavasta, jossa kiskot kolisevat, ja maisema on paikoin urbaani, paikoin vehreä. Meri on paitsi ensimmäinen nimeni myös suuri rakkauteni. Nämä kaikki asiat yhdistyvät Kruunuvuorenrannan sillassa.

Inhoan tunneleita, maanalaisia tai merenalaisia myyräkäytäviä, joita Helsinki on pullollaan. Kun sataa, kastutaan mielummin. Ja kun kuljetaan, katsellaan samalla maisemia. Myönnän potevani klaustrofobiaa ihan oikeastikin enkä vain idealistisista syistä.

Mutta. Laajasaloon vievä silta herättää vielä paljon kysymyksiä. Eikö tarvittaisi ympäristövaikutusten arviointi, kun hanke on näin mittava ja aikomuksena on rakentaa penkereitä? Onko lähtöpisteen välttämätöntä olla Tervasaaren kupeessa? Miksei Hakis-Sörnäinen-suuntaan päin? Miltä Tervasaari, Krunikan ainoa viheraluepläntti, oikeasti näyttää tulevaisuudessa? Olisiko vesiliikenne-vaihtoehto ollut parempi? Veli-Heikki Klemetti sanoo KYLLÄ ja saa muutkin ajattelemaan.

Mä uskon, että silta tulee näyttämään hyvältä, koska kauneudesta puhutaan jo nyt – mikä on Suomessa, tässä pinkki betonilaatikko keskellä peltoa = ihana kauppakeskus -maassa jo aikas erinomainen suoritus. Ajattelen kuitenkin, että Tervasaari on pöhkö lähtöpiste. Mietin jo puolihuolissani ja puoli-innoissani, miten viihtyisä kevyen liikenteen kaistasta lopulta tulee, kuinka tuulinen, kuinka kapea, kuinka turvallinen, kuinka kaunis silta saadaan.

Obama tuo toivoa

Obama voitti. Ja nyt laulattaa. Amerikalla on musta, nuori presidentti, jonka toinen nimi on Hussein. Edistystä. Varsinainen jättiläisharppaus. Tämä antaa toivoa.

Obama on intohimoinen verbalisti, jonka uskottavuus ja jylheät puheet tuovat maalle ja maailmalle toivoa. Ehkä USA voi uudistua, ehkä demokratia voi toteutua käytännössäkin, ehkä paremmat ajat koittavat piankin. Ehkä Obaman tulevaisuudenusko on itseään totetuttava skenaaario. Toivotaan. 

Mutta talouskriisi ei näytä laantuvan vielä. Toivoa eivät herätä myöskään Obaman lausunnot, joissa hän kannattaa kuolemanrangaistuksen langettamista kaikkein pahimmista rikoksista. Tämä tosin on kolmannen käden tieto: suomalaismedia kertoi Obaman sanoneen näin amerikkalaismedialle. Mutta tämä juoru pelottaa. Kuolemanrangaistus on jokaisen “humanistin” vihollinen.

Ehkä USA nyt luopuu pahan akseli -retoriikastaan, kieltää johdonmukaisesti ja myös estää käytännössä vankien epäinhimillisen kohtelun, tuo nuoret miehet kotiin Irakin älyvapaasta sodasta, lakkaa vainoamasta jokaista muslimilta haiskahtavaakin perhettä terroristeina, kitkee asunnottomuutta kaduiltaan. Toivotaan.

Kun talous romahtaa ja työttömyys ja epätoivo kasvavat, terveyspalvelut joutuvat jenkkilässä koville. Mutta vielä palveluketjua kovemmalle joutuvat sairastuneet ihmiset. Heille on vihdoin tarjottava sitä, mikä meillä suomalaisilla jo on: laadukas julkinen terveydenhuolto. Vaikka meilläkin valittamista aina riittää, on julkinen terveydenhuolto joka tapauksessa yhdenvertaisuutta tukeva huvinvointivaltion kultahippunen, josta pitää pitää kiinni. Toivotaan, että amerikkalaiset saavat oman himmeän hippunsa loistamaan.