Naisen elämää

Putelissa luki virkistävä kasvovesi. Lutrasin sitä naamaani aamusta toiseen, mutten yhtään virkistynyt. Niinpä ostin nuorentavaa kasvovoidetta ja kävin odottelemaan ihmettä. Kymmenen vuotta pois iästä, purkissa luki. Ei lähtenyt sitä yhtäkään.

Murheellisena lähes masennuin, joten piti turvautua joko terapiaan tai tasapainottavaan päivävoiteeseen. Valitsin voiteen. Jälkeenpäin en ole kuitenkaan aivan varma, tasapainottiko voide minua vai hermostuttiko lisää.

Tarvitsin lorauksen energisoivaa lotionia. Energia jätti odottamaan tulemistaan. Kokeilin elvyttävää, eheyttävää, kiinteyttävää, silottavaa, hellävaraista, jopa puhdistusliinoja joiden piti viedä viimeisetkin väsymyksen merkit minusta.

Uupuneena istuin alas ja tuijotin leveitä reisiäni. Ehkäpä hoikentavat sukkahousut ja hame ja paita ja uimapuku hoikentaisivathan ihan varmasti ja pysyvästi? Vaaka kertoi toista tarinaa.

Viimeisenä oljenkortena ennen leikkausta on tietysti aina kylpylä, jossa ihmisestä kuulemma muovataan ihan kokonaan uusi versio. Se versio varmaan voi hyvin ja näyttää tosi hyvältä. Kerään hiljalleen kasaan sopivaa summaa, muutama tonni varmasti paukkuu.

Poliittinen muusi: kokkareista vai tasaista?

Hyvä muusi on jonkun mielestä kokkareinen, juurevan perunainen ja jonkun mielestä tasainen ja kermainen. Politiikan tekemisessä on oikeastaan kaksi samanlaista linjaa.

Toiset potevat maailmantuskaa ja ylittävät esteitä mielellään ja toiset nauttivat itse pelistä eivätkä vaivaudu hankaliin tilanteisiin. Kovan luokan pelaajille jokainen siirto on aina myös sisäpolitiikkaa, hyvänä esimerkkinä Venäjän kärkipoikien vähintään erikoinen ulkopoliittinen linja.

Voi valita idealistis-aktivistisen kokkarelinjan eli taistella hikihatussa tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta ja tavittaessa omaa ryhmääkin vastaan, jakaa lippusia ja lappusia, keskustella ja kyseenalaistaa, järjestää mielenosoituksia ja kirjoittaa niin paljon, että käsi kipeytyy. Vaarana ovat sen laatuinen kipeytyminen, ettei sieltä enää nousta sekä vatsaakääntävä populismi.

Tai sitten voi valita kermaisen pehmomuusi-linjan, jossa omasta henkisestä nojatuolista käsin ladellaan ikiaikaisia syy-yhteyksiä harhautuneille, hankitaan silmälaput jotka peittävät sivupolut ja edetään samaa raidetta asemalle asti.  Vaarana on, että silmälaput auttavat nukkumaan rauhassa oikean elämän ohi. 

Jehki kirjoitti langassa hyvin arvokeskusteluista, siitä, miten enää ei puhuta asioiden muuttamisesta vaan omista arvoista. Tuntoaisti kunniaan, sillä elämä tuntuu joka päivä - silloinkin kun hienosti muotoillut arvo-abstraktiot heittävät häränpyllyä.

Muusin valinnassa kyse ei ole iästä. Moni nuori poliitikko on niin kermamuusissa että hirvittää. Hyvänä esimerkkinä politiikasta jo karannut Kauppi, joka taatusti nukkui sikeästi. Ja moni pitkän linjan poliitikko on edelleen virkistävästi kokkarelinjalla hyvänä esimerkkinä rohkea Hautala.

Ydinsana on etääntyminen. Kun tarkastelet asioita liian pitkään teoreettisesti, karttoina ja tilastoina, muusisi muuttuu etkä enää ymmärrä, miltä lapsen läpitunkevan tuskainen katse tuntuu tai miten oma lähipuisto pitää vanhan hengissä. Uskalla mennä lähemmäs vaikka elämä taatusti puraiseekin.

Aamubussissa kuultua

Kolmasluokkalaisesta pojastani on lyhyessä ajassa kehkeytynyt itsenäinen ja tyytyväinen joukkoliikenteen asiakas. Hän hurruuttelee joka aamu kahdeksallatoista kouluun, nauttii maisemista ja vapauden tunteesta.

Tänä aamuna hurruutimme yhdessä. Kuljettaja kuunteli radiota: “…siis kerro nyt, miten pieni se oli? Kaksisataakiloinen mies! Miten ihmeessä päädyit sellaisen kanssa sänkyyn? Ei kai ole ihme, jos kalu vaikuttaa pieneltä mahan alla, tai oletko varma ettei se ollut nainen, jolla oli ulkoneva klitoris? Kerros nyt tarkat mitat seisokin aikana…”

HKL, ohjeista kuljettajasi paremmin.

Mitä vastuullinen vanhempi ja ärtynyt bussimatkustaja yleensä tekee tällaisessa tilanteessa?
a) Nousee ylös ja pyytää kuljettajaa vaihtamaan kanavaa
b) Vaihtaa istumapaikkaa taaemmas bussissa
c) Puhuu lapsensa kanssa kovaan ääneen aivan muita asioita, jotta radion ääni peittyy
d) Ei oo moksiskaan tai on kuin ei oliskaan
e) Kirjoittaa kiukkuisena Hesarin mielipidesivulle
f) Naureskelee itsekseen ja pyörittelee silmiä yhdessä lapsen kanssa 

Arvauksia?

Äänestetään!

Uutisissa kerrottiin, että suomalaiset toivovat presidentiksi Sauli Niinistöä. Miten virkistävää, vai olenko kuullut tämän joskus ennenkin?

Sauli voisi olla Suomen Schwarzenegger ja Thatcher samassa  persoonassa. Vai pitäisikö sanoa tupakkia röyhyttelevä rennon macho ja urheilullinen puolivallaton flirttimies ja talouspoliittisesti silkalla kovuudella ja työttömien laiskuudella uhoava kukkaronnyörien nykijä.

Kaikkein vähiten kansamme kuulemma haluaa ja himoaa Ikeä ja Eskoa pressan pallille. Hyvä, me. Tässä osumme oikeaan. Kanervan johdolla syöksyisimme katastrofipusikosta kanervikkoon ja Eskon johdolla – niin, sehän onkin jo koettu silloin lama-aikana, mitä Esko edustaa.

Äänestetään.

Nykyinen presidentti haluaisi patistaa lapset kouluun kerran kuussa lauantaisin, jotta lapset oppisivat taitoaineita. Nyt ihan kurssi takaisin kotiin päin vaan sieltä lauantaiulapalta. Kysytään lapsilta ja heidän vanhemmiltaan: Haluatteko mielummin a) käydä koulua myös lauantaisin vai b) taito- ja taideaineet takaisin arkipäivien lukujärjestykseen.

Äänestetään.

Ihan hyvä, kirkko.

Kelpo televisioilta. Ensin homojen ja lesbojen adoptio-oikeutta jyrkkäjunttana vastustanut amerikkalaisbönatsu kipuili tiensä läpi 30 päivän sateenkaariperheessä ja sitten uutisissa kerrottiin, että kirkko on päättänyt hyväksyä lapsiperheen sisäisen adoption myös sateenkaariperheissä.

Ihan hieno homma. Pientä edistystä jo. Itse ihan tykkään kirkosta vaikka käyn siellä useimmin ainoastaan viemässä kynttilän äidille tai mummille ja vaikken kirjoitakaan kirkkoa isolla kuten kirjoitan Jumalan. Silti edelleen mietin, miksi meillä on niin jähmeä ja perinteisessä mielessä körttijönkerö kirkko, että naispappeuskin vielä kaihertaa joidenkin pappien sieluja ja homoparien siunaaminen ei monilta luonnistu, ei sitten millään.

Miksei suomalainen kirkko halua olla yhdenvertaisuuden ja hyväksynnän edelläkävijä ja näyttää mallia muille hitaille oppijoille? Onks tää joku kansanluonnekysymys, että kehitetään osia mars-luotaimiin jotka ovat todellisuutta vasta tulevaisuudessa, muttei haluta katsoa inhimillistä, todellista elämää silmiin? Ei haluta nähdä rakkautta siellä, minne sen ei itse haluta löytävän. Itse ja itse. Ihmisten omahyväisyydellä ei näytä olevan rajoja.

Ehk mä oon huonolla nipotustuulella vain siksi, että mansikat loppuivat. Tai ehkä mua kyrsii se, miten kovaa pojalle oli jäädä heti tokana koulupäivänä kotiin keuhkoputkentulehduksessa. Sitkeesti kohti huomista.

Mutsii jännittää

Siinä ne seisoivat parijonossa pihalla reput kenossa, ja aikuiset vähän sivummalla tikkusuorina tuijottivat niitä. Yksi äideistä lausui totuuden ääneen: Meitähän jännittää paljon enemmän kuin noita! Jännitti niin, että vatsa oli kuralla ja hymy väkinäinen. Ja se nauratti. Outo tila. Ripulia vai hekotusta, tikkusuoraa vai hervotonta. Kaikkea sitä.

Eikä edes ekaluokka vaan kolmas jo. Luokalla on lapsia 25 eri luokalta ympäri Helsinkiä. Heti tänään alkoivat innolla kysellä toistensa nimiä, soittimia ja entisiä kouluja. Pian ne siirtyy jo geippoihin ja pokekortteihin eikä paluuta ole – ystävyys on alkanut.

Onnistunut uuden koulun alku on Hieno Tunne koko meidän jengille. Ellen varo, saatan jopa piristyä. Mikä ois jo liioittelua näillä säillä.