Työuupumuksesta puhutaan joka paikassa, mutta mua vaivaa lomauupumus. Ens viikolla pitää palata taas töihin, rusketusta on ja reissua on tehty, mutta mieli on väsynyt. En jaksa mitään. Koko loma on mennyt sen ihmettelemisessä, miksen piristy. Olen riidellyt, valvonut ja itkenyt, kärsinyt kovista säryistä, silmänaluset ovat yhtä mustat kuin lomalle lähtiessä mutta rusketus peittää totuuden armollisesti.
Olen pohtinut luopumisia ja jaksamista, ihmissuhteitani ja arkeani. Asiat ovat painaneet mieltä ja loma-ajan rajallisuus stressannut entistä freelanceriä ja nykyistä vakkari-päivätyöläistä. Neljä viikkoa ei ole mitään ja kuitenkin se on paljon.
Onneksi voi keskittyä muiden ihmisten asioihin ja miettiä niitä. Lapsen uuden koulun alku, miehen uusi työnkuva, isäpuolen pyöreät synttärit, ystävän eroprosessi, ekaluokan aloittavalle kummitytölle Italiasta ostamani superglitter&glamour-repun vastaanotto, appiukon kuntoutuminen aivoverenvuodosta.
Pitää alkaa elää päivä kerrallaan ja antaa itselleen enemmän anteeksi ja hankkia apua arjen pyöritykseen. Unelmoin uudesta kodista, mökistä, pitkistä kesistä Italiassa, joulusta matkoilla, koiranpennusta vihdoin, sovusta ja ilosta, leppoisista illoista. Stressissäni pyörimisen sijaan aion yrittää keskittyä näiden unelmien toteuttamiseen pala kerrallaan.
Mutta mitä vastaan teille, kun kysytte miten loma meni. Ihan jees, mikäs siinä, aurinkoa ja lepoa, kyllä nyt taas jaksaa. Valehtelija.
