Näemmekö puita metsältä?

Viime viikkoina on käyty hyvää ja tarpeellista keskustelua siitä, pitääkö kaupunkiluontoa ja puistoja hoitaa kuin metsää. Avohakkuut järkyttävät mm. Rastilassa. Kati Vierikko kumppaneineen kysyi viisaasti HS:n mielipidekirjoituksessa: Miksi kaupunkiluontoa pitää hoitaa kuin talousmetsää? Kaupunkiluonnon metsänhoitotoimien tarpeellisuudesta, laajuudesta ja järeydestä keskustellaan eduskunnan kansalaisinfossa 8.5.

Miksemme huomaa yksittäisten puiden, virkistyslueiden ilmeen ja käytettävyyden merkitystä kaupunkilaisille? Onko se muka haihattelua ja piipertämistä? Eikö luonto voisi olla historiaa ja kulttuuria siinä missä vanhat rakennuksetkin?

Myös Lääkärinkadun puistossa, josta Keskuspuisto on aina Tullipuomin kohdalla alkanut, on kova koura käynyt korjaamassa kuivuneiksi luokiteltuja puita. Kävin tutkimassa “tukkipinot” kaatamisen jälkeen ja voisin vannoa, että joukossa oli täysin elinkelpoisia tapauksia. Meheviä vielä, ei turvallisuusriskejä.

Ennen alueen tunnisti heti Keskuspuiston osaksi. Nyt kun katson alastomaksi jäänyttä kalliota ja sitä ympäröivää nurmikkoa, huomaan ettei puisto enää yhtään näytä keskuspuistolta. Se näyttää asuinalueen pihalta. Ja asuinalue siihen on uhattu rakentaakin.  

Tässä kuvassa puut ovat vielä tallella. Minulla on niitä kova ikävä.

siivoa pöytäsi

Tiedättehän, että joinain päivinä töitä tulvii ovista ja ikkunoista. Ajatus keskeytyy koko ajan, kommentteja satelee, ihmiset ryntäilevät ärtyneinä huoneeseesi ja sieltä ulos. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä eikä järjestystä, ja tilanne ajautuu kohti kaaosta.

Sellaisina hetkinä minun on vaikea hengittää.

Tänään mietin, pitääkö paeta vai ryhtyä väkisin toimeen, kun työmäärä ylittää kaikki inhimilliset rajat. Pakenin työkaverin huoneeseen ja kysyin neuvoa. “Mene ensin ulos kävelylle ja kun palaat, siivoa pöytäsi ja jatka työskentelyä vasta sitten”. Hyperventilointini lakkasi ja pala kurkussa suli.

Kävin kävelyllä. Hengitin, soitin pojalleni. Juttelin, kuuntelin ja katselin. Ja sitten takaisin työhuoneeseen. Ja KARDINAALIMOKA: en siivonnut pöytää. Helpotus jäi hetkelliseksi ja pinnalliseksi. Olisi pitänyt lajitella eri projekteihin kuuluvat paperit näteiksi nipuiksi ja ryhtyä hommiin vasta sitten. Nyt en yhtään tiedä, mitä kaikkea epämääräisissä pinoissa lymyilee. Mitä kaikkea olen unohtanut.

Kaaoksen taltuttamiseksi rastitin aluksi aina kaiken. Jokaiselle työtehtävälle oli oma ruutunta ja kun se oli tehty: rasti. Se tuntui hyvältä. Siihen palaakin heti huomenna.

Mä luulen, että lapsillani on vähän samat fiilikset täällä sekasortoisessa kodissa, jossa pölyä on enemmän kuin happea ja pöytäpintaa ei näy missään. He ovat koko ajan huolissaan siitä, muistammeko me, että lauantaina on koulua ja että huomenna on naamiaiset iltapäiväkerhossa ja eilen oli lelupäivä ja kaverin synttärilahja pitää ostaa… No ei me muisteta. Ei todellakaan koskaan muisteta mitään. Lapsiparat säntäilevät hysteeristen aikuisten perässä viimetingassa sinne ja tänne. Hätääntyvät ja väsyvät.

Syytän sotkua. Pitää siivota nää perkeleen pöydät!

vastenmielinen mainos

Perhe on innoissaan, kun valtavasta laatikosta tulee taulutelevisio. Jee!, lapset hyppivät.  Asunnoton mies istuu myöhemmin sateessa samaisessa televisiolaatikossa. Mainoksen lopussa kertoja sanoo, että tämä on hyvä päivä. Että kaikille tapahtui hyviä asioita.

Kiitos tästäkin vähästä, mainostajat. Upeita rinnastuksia ja hienoa yhteiskuntavastuuta, kun ihan asunnottomuuteenkin uskaltauduitte reippaasti kantaa ottamaan. Bravo. Jakautukoon kansa rikkaisiin ja köyhiin, kunhan vain kaikilla asiat kehittyvät myönteiseen suuntaa: sulle ökytalo ja sulle pahviloota. Kiva, että kumpikin sai. En taida avata televisiota vähään aikaan, dna.

Samassa mainoksessa pikkupoika ajeli hiukset hulmuten ja ajatteli aikuisen miehen äänellä, että ajaa tänään ilman apupyöriä. Ja ilman kypärää!, teki mieleni huutaa. En halua nähdä mainoksessa pyöräileviä lapsia ilman kypärää. Kohta kai pyöräilevät ilman käsiä, josta seurauksena ilman hampaita.

Ystäväni vammautui vakavasti loppuiäkseen ajettuaan fillarilla ilman kypärää ja törmättyään autoon. Eikä ole ainoa. Pohtikaa, nyt hyvät ihmiset siellä mainostoimistoissa muitakin asioita kuin visuaalisuutta.

Ne ostaa kuun

Olin vasta toipumassa siitä, että valtiot kinastelevat Pohjoisnavan luonnonvaroista ja luonut facebookiin ryhmän LEAVE NORTH POLE ALONE!, kun televisiossa kerrottiin, että amerikkalainen mies on netonnut jo 9 miljoonaa dollaria myymällä tontteja Kuusta. Luulen, että se herra on pudonnut puusta ja kovaa ja korkealta. Mutta rikas on kyllä hän. Kaikki tuottoisatkaan liikeideat eivät osoita älykkyyttä eikä niitä tarvitse ihailla, osa on vain pimahtamista.

Ostajina ovat kuulemma kunnostautuneet kaksi entistä ja yksi nykyinen Yhdysvaltain presidentti sekä mm. liuta pähkähulluksi tulleita Hollywood-tähtiä ja ohjaajia. He kai järjestävät hehkeitä Kuu-bileitä ja suunnittelevat, että jäädytettyään ja dna-iki-ketjutettuaan ja kloonattuaan itsensä kuolemattomiksi lukuisten kauneusleikkausten jälkeen, koko porukka voi siirtyä asumaan ranchille Kuuhun.

Viimeistään silloin, kun paha asteroidi lähestyy maata ja ilmastonmuutos on pilannut tunnelman.

Samaan aikaan energiayhtiöt etenkin Yhdysvalloissa ja Venäjällä suunnittelevat hyödyntävänsä Kuun luonnonvaroja. Erityisesti siellä on helium-3:a, jota voitaisiin käyttää fuusiovoimaloissa, esikuvana itse aurinko. Fissio on ihan passee.

Ja haluavat mahdollisimman pian asumaan Kuuhun pitkäksi aikaa. Siinä vaiheessa, kun minun romanttinen, ikiaikaisen koskematon ja kaunis kuutamoni pimenee sen pinnalle piirtyvistä liikehuoneistoista, tiedekeskuksista ja hotellikomplekseista, lähden kyllä litomaan.

Minä aion myydä Pluton eniten tarjoavalle. Lähtöhinta 3 euroa. Anybody?

“pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi”

On se Maija Anttila melkoinen oman kaistansa pörheltäjä helsinkiläisessä kaupunkisuunnittelussa. Sain vasta Helsingin Sanomien artikkelista lukea, että lautakunnan pj Maija Anttila on tehnyt keskustatunnelia puoltavan muutosesityksen, joka voitti lautakunnan äänestyksen puheenjohtajan äänellä. Voi pyhä sylvi ja kaikki muut.

En lähde syyttämään demareita siitä, että ensin he julistavat vihertyneensä yllättäen keskustatunnelin vastustajiksi. Minusta teennäiseltäkin vaikuttava vihertyminen on aina hyvä asia, piiru ihmisen suuntaan vai miten se meni. Mutta syytän kyllä Maija Anttilaa kaavakikkailusta ja kuuroudesta ihmisten mielipiteille – oma ryhmänsä mukaanlukien. Maija tuskin saa vaalien jälkeen enää tällaista asemaa demareissa, mutta siihen asti on sinniteltävä lautakunnan pj:n mielivaltaisuuden ja itsepintaisuuden aallokossa. 5-4 päättyvät lähes kaikki äänestykset kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tarkoittaako se, että kaupunkilaisista VIIS, ja meitä muita on NELJÄ?

Samaan aikaan, kun kauhistelen sitä, ettei keskustatunnelia vielä lopullisesti haudattukaan, Uutispäivä Demarissa tehdään perinteistä vaalienaluejournalismia. Demarit ottivat kunnallisvaalitaktiikakseen napata Vihreiden kaikki hyvät teemat itselleen ja esiintyä ekoaatteen lipun alla sädekehä pollaa koristaen. Tämän totesi Hesarissa tänään Riku Jokinenkin. Nyt Demarissa kirjoitetaan, että me Vihreät olemme kataismaisempia kuin Katainen itse hallituksessa ja että olemme lainaismerkeissä “ympäristöystävällisiä” maksuttoman joukkoliikenteen kaatajia Helsingissä. Melkein huvittaisi jollei rasittaisi.

“…myös kunnallispolitiikassa vihreys on sameutunut samaa vauhtia kun vihreät ovat liittoutuneet kokoomuksen kanssa. Viitanen valittaa, että myyräntyö ympäristöä vastaan tapahtuu usein lautakunta-vaiheessa, eikä suuri yleisö välttämättä sitä kuule.”, sanoo lehti viime viikolla Päivi Lipposen
ja Pia Viitasen suulla. Voiko enää katkerampaa kaverin menetys -puheenvuoroa olla. Vihreät myyräntyössä ympäristöä vastaan..?! Mitä tuohon voi enää enää järkevää vasta-argumentoida. Osaan vain väsyneenä sanoa höpö höpö.

Aina ennen vaaleja pääsääntöisesti muka-vihertyvät saa kai totuuden muuntelusta ja linjattomuudesta kiinni vain asentamalla lautakuntiin kamerat ja kelailemalla nauhoilta kootut betonoinnit kuten kaupunkilaisille tärkeiden viheralueiden rakentamista puoltavat puheenvuorot ja kiihkeät keskustatunnelin kannatukset.

Puhumattakaan mm. siitä, miten Anttila ei edes vastaanottanut kansalaisdelegaatiota, joka toi addressia Keskuspuiston puolesta. Delegaatio joutui ensin ksv:n kehoituksesta kiireesti kopioimaan omalla rahallaan addressin messevän kokoisen nimikirjoituspinkan ja sitten värjöttelemään ksv:n rakennuksen ulkopuolella tervehtimässä lautakuntaan kiirehtiviä jäseniä. Hohhoijaa, demokratian riemuvoitto sekin.

Päivän viisu: “pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi, maija Kanttila”. Sing along, folks!