sätkynukke-kalkkuna ja sen kaverit

Sätkynukke-kalkkuna esittää vuoden 2008 Euroviisuissa kappaleen Irelande Douze Pointe. Lause on totisinta totta ja sisältää vakavaa yhteiskunnallista kritiikkiäkin. No, okei, ei ehkä yhteiskunnallista.

Irkkukalkkuna protestoi piisillään Euroviisujen naapurisopuun perustuvaa pisteiden jakamista. Tosi huvittavaahan se onkin, kun ruotsi-suomi-norja-viro tms. porukan yhteistyöstä on kiinni, kuka saa järjestääkseen seuraavat viisut. Mutta huvittavaa kuuluukin olla. Ja yhteistyö on kivaa. Ja irkkukatkeruus on ärsyttävää, koska kaikki muistavat miten Irlanti voitti raivostuttavasti viiaut kolme kertaa peräkkäin. Hei, Irkut, ei aina voi voittaa, eikä etenkään sellasella naiivilla kukkaisviisulla, jonka esititte Helsingissä.Aionkin protestoida sätkynukke-kalkkunan esitystä heilumalla viisufinaalin eturivissä pukeutuneena erakkorapu-kumikaapuun, jossa helmeilevät irkkulipun värit ja jonka kotilosta kaikuu veikeänrytmikäs viuluviikarointi. Mutta tietysti vain, jos kari tapsa esiintyy Suomen edustajana piisillä Olen Kari Euroopasta ja rakastan teitä kaikkia – kulkekaa kanssani kohti uuden ystävyyden kirkkainta rakkauden euroaamua.

Sillä viisut on kivat ja niitä vastaan protestointi on kivaa ja protestointia vastaan protestointi on kivaa. Pääasia on kivuus.

Voi hyvä tavaton

Ei ole ollut digitelevisiota, ei deeveedeetä. On ollut appivanhemmilta lainattu minipieni matkatelkkari jakkaran päällä. Sitä on tihrustettu. Ei ole ollut kiire digiaikaan. Onnea on riittänyt, rauhaa ja oman pesän nuhjaista tunnelmaa. On ollut puhetta siitä, voitaisko luopua televisiosta kokonaan, kun kaapelianaloginen ei enää näy. Ihan olen makustellut sitä hyvänä ideana, vaikka haikeana jäisinkin kaipaamaan joitain ohjelmia.

Mutta nyt. Nyt pienessä olohuoneessa, jossa on nukkavierut sohvat, lasten leluja ympäriinsä, yhteensopimattomia meille kulkeutuneita huonekaluja ja paljon pölyä, komeilee 32 tuumainen televisio hopeareunuksin. Siinä se on ja mahtailee ääliömäisesti. Mies kantoi sen kotiin ja minä tuijotin. Että ei helvetti. Ei kai toi jää meille?! Se televisio on kuin huonosta sketsistä, jossa äänekäs ja ei-toivottu sukulainen änkee kuukaudeksi kylään.

Pitääkö se viedä takaisin kauppaan. Pitääkö sitä oikeasti opetella katsomaan vaikka aina kun sen avaa, luulee imautuvansa elokuvaan sisään. Kuka sen maksaa, kun visa-lasku tulee? Mitä ihmettä täällä meillä oikein tapahtuu. Ihan yhteensopimattomat ovat minun vihreät piuhani ja sen television mustat johdot. Tällä televisiolla on liian leveät hartiat minun pesääni. Harkitsen häätöä, ja samalla pelkään tottuvani uuteen asukkaaseen.

Voi hömpötysten hömpötys. Yritän rauhoitella itseäni ripustamalla pyykkejä narulle. Että hei, mulla on vielä nää narut tässä, ei kuivausrumpua.

Ovatko ihmisten aistit läpikäyneet jonkin radikaalin muutoksen viime vuosikymmeninä? Eikö pientä ruutua enää näe? Eikö kohtuullista ääntä enää kuule? Eikö mikään tavallinen tunnu, tuoksu tai maistu enää miltään? Liika on liikaa, siitä tulee ähky. Protestoin jättiskriiniä ja jään tänne työhuoneeseen tietsikkaa tuijottelemaan.

Madventures, version women

Miehet ovat eteviä keksimään, miten hauskan harrastuksen voi muuttaa pätäkäksi. Madventures-ukot matkustelevat (ja syövät apinanaivoa ja heittelevät koiran päätä)maailmalla tv-yhtiön laskuun, samalla konseptilla idiootteilevat myös Pohojanmaan Häjyt, nettinörtit kehittävät maailman parhaan pelin ja käärivät miljoonia dollareita, kokkigurut tuppaavat julkisuuteen ja muuttavat brittien ruokailutottumuksia käsi kädessä kuningattaren kanssa ja elävät happily ever after. Sitten ovat autonrassaajat, mikroautoilija-formulastarat, leffantekijät, jääkiekkoilijat, rockbändit…

Välillä tuntuu, että pikkupoikien harrastukset ja haaveet ovat helpommin sellaisia, että innokkain voi luoda niistä rahakkaan uran. Ja tuntuu myös, että pojat luottavat kykyihinsä ja menestymisen mahdollisuuksiinsa vakaasti, jopa jääräpäisesti. Eivätkä liikaa välitä muiden mielipiteistä. Ja osaavat verkottua keskenään ja luoda uudenlaisia “cyberyhteisöjä”. Minusta se on lohdullista; enää ei tarvitse jauhaa suomalaisten miesten heikosta itsetunnosta, eihän.

Nyt naiset mukaan tekemään asioita, joista voi  sekä nauttia että hyötyä. Paitsi, että mekin voitais enemmän luottaa itseemme rokkareina, kokkeina ja elokuvaohjaajina miesten rinnalla, meidän kannattaisi luoda paljon uutta ja omaa. Nostaa agendalle jotain muutakin meitä aidosti kiinnostavaa liiketoimintaa kuin naistenlehtibisnes ääliövinkkeineen. Luoda uutta, haistella heikkoja signaaleja, tehdä niistä ilmiö, menestyä hauskanpidon avulla.

Tämän päivän tytöt, jotka harrastavat ja osallistuvat monipuolisesti, ovat aktiivisia ympäristönsä tarkkailijoita, kyseenalaistavat vanhat roolimallit, uskovat omaan luovuutensa ja tekevät yhdessä asioita joista nauttivat, ovat huomisen supersankareita.